Nuori Suunta -ohjaajakoulutus tarjoaa mahdollisuuden omien ohjaustaitojen ja seuran nuorisotoiminnan kehittämiseen. Lähtökohtana on lasten ehdoilla toteutettu harrastus, jossa lapset ja nuoret oppivat ja viihtyvät. Lapset ja nuoret arvostavat lajissamme luontokokemuksia, haasteita, kaveriporukkaa ja elämyksiä.
Koulutuksessa herätellään tarkastelemaan ohjaamisen kannalta tärkeitä aiheita. Ryhmissä ratkaistaan ongelmia ja vaihdetaan kokemuksia.
Kun useampia saman seuran ohjaajia osallistuu yhtä aikaa koulutukseen, on tehtävien työstäminen ryhmässä antoisampaa. Myöhemmin, seurassa toimiessa, ohjaajatiimi on korvaamaton voimavara.
Ohjaajakoulutusta on tarjolla tasolla 1 ja tasolla 2 . Koulutuksia vetävät Nuori Suunta -luotsit. Luotsit tukevat seuraohjaajia yhdessä sovituissa kehittämistehtävissä nykyaikaisen koulutuskäytännön tavoin: he ovat asiantuntijoita, ohjaajia, avustajia, ajatusten herättäjiä, yhteyksien luojia jne. Luotsien yhteystiedot
Iso joukko ohjaajia tapaa vuosittain Nuori Suunta -ohjaajatapaamisessa tammi-helmikuun vaihteessa.