| Kirjaudu : | : Haku |
Suomen Suunnistusliitto on vapauttanut Jani Lakasen tehtävistään. Hän on toiminut kaksi vuotta nuorten maajoukkueen valmentajana ja valmentajakouluttajana. Lakasen työsuhteen päättäminen johtuu työsuhteen kuluessa kasvaneesta luottamuspulasta, joka kärjistyi Lakasen syksyllä julkaisemien valmennusaiheisten kirjoitusten myötä.
Nykyisen toimitusjohtajan siirtyessä muihin tehtäviin, haemme lajiliittomme johtoon uutta ja aikaansaavaa toimitusjohtajaa. Toimitusjohtajan tehtävänä on johtaa Suunnistusliiton operatiivista toimintaa sekä kehittää lajin eri toimintoja hyvässä yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa.
Vehkalahden Veikot on edennyt kuuden parhaan seuran joukkoon, josta valitaan vuoden 2011 Pohjola-pääpalkinnon voittaja. VeVen seuraesittely SISU-ohjelmassa nähdään sunnuntaina 16.10.
Suunnistusliitto ja MM2013-järjestäjät ovat allekirjoittaneet merkittävän sopimuksen Trimtexin kanssa.
Suunnistusliiton ja Canonin yhteistyö mahdollistaa suunnistusseuroille laadukkaiden karttojen tulostamisen.
Suomen Suunnistusliiton toimitusjohtajana runsaat kolme vuotta toiminut Mika Kulmala siirtyy Hiihtoliiton ja Maastohiihto ry:n toiminnanjohtajaksi.
Suunnistuksen medianäkyvyys on kasvanut tänä vuonna merkittävästi.
Suunnistusliiton uudeksi toimistopäälliköksi on nimetty Sari Onninen (48), joka aloittaa uudessa tehtävässään elokuun lopulla.
Suunnistaja-lehden 7/2011 postituksessa on viivettä, ja lehti on tilaajilla alkuviikosta.
Suomen Suunnistusliiton sääntöryhmä on määrännyt kahden vuoden toimintakiellon suunnistajalle, joka jäi kiinni kuvattuaan salaa naisten pesupaikan tapahtumia Fin5-suunnistusviikon toisessa osakilpailussa Nummi-Pusulassa heinäkuussa.
Fin5-suunnistusviikolla ilmi tulleen naisten pesutilan salakatselun ja -kuuntelun tutkinnassa on edetty siihen vaiheeseen, että mahdollisesti kuvatuiksi tulleisiin suunnistajiin on otettu henkilökohtaisesti yhteyttä.
Henkilöstömuutoksista ja kesälomista johtuen Suunnistusliiton toimiston info-sähköposti ja lankapuhelimet eivät ole käytössä elokuun ensimmäisellä viikolla.
Mieshenkilö jäi kiinni viikko sitten Lohjan seudulla järjestetyllä Fin5-suunnistusviikolla videoituaan naisten pesutiloja.