Rantanen hakee mitalia pitkältä matkalta
22.8.2009
Suunnistuksen MM-kisat Unkarissa päättää pitkä matka sunnuntaina. Kilpailu käydään Slovakian rajan tuntumassa.
Maasto vaihtelee vanhasta ja vauhdikkaasta pyökkimetsästä hidaskulkuisiin tiheikköihin ja avoimempiin alueisiin. Kilpailun vaativimmat rastit sijaitsevat tiheiköissä, joiden kuvaustyylin vaihtelut vaikeuttavat suunnistajien urakkaa.
Keskimatkalla viidenneksi sijoittunut ja viestissä toisen osuuden nopeimman ajan juossut Merja Rantanen lähtee hyvillä mielin hakemaan mitalia kisojen päämatkaltaan.
- Haasteena kisassa on pitää pää kasassa alusta asti. Viime vuoden heikosti sujunut pitkä matka on unohdettu, Rantanen kertoo.
Rantasen MM-kisaurakka on sujunut nousujohteisesti, joten pitkältä matkalta voi odottaa paljon.
- Mistä löytäisin samanlaisen jammailun kuin viestissä?, kysyy Rantanen, jonka hymystä päätellen vire on jo löytynyt.
Myös Anni-Maija Fincken kuudes sija sprintistä lupaa hyvää pitkälle matkalle. Minna Kaupilla on välipäivä aikaa löytää oikea vire pitkän matkan finaaliin, jossa hänellä on mahdollisuus kääntää kisaviikko positiiviseksi.
Myös miehet uskovat menestykseen pitkällä matkalla. Mats Haldin ja Topi Anjaja ovat juosseet aikaisemmin kymmenen joukkoon. Tero Föhr pitää pitkän matkan maastoa hänelle parhaiten sopivana Unkarin MM-maastoista, joten mielenkiintoinen kisa on odotettavissa sunnuntaina.
| |
|