Etusivu  Uutiset  Kuvat  Joukkue  Ohjelma Takaisin Suunnistusliiton sivuille  

Suomelle tarkkuussuunnistuksen MM-hopeaa
22.8.2009

Lauri Kontkanen piti Suomen tarkkuussuunnistuksen mitalikannassa Unkarin MM-kisoissa. Kontkanen otti kahden kisapäivän yhteistuloksissa hopeaa.

Vielä ensimmäisen päivän jälkeen Kontkanen oli sijalla yhdeksän, mutta toisen päivän varma suoritus nosti hänet 36 pisteseen ja toiseksi, ohi samassa pistemäärässä olevan, mutta aikarastierolla kolmanneksi jääneen Japanin Haruo Kimuran. Kultaa otti Ukrainen Vitaliy Kirichenko 38 pisteellä.

Kontkanen oli todella tyytyväinen ensimmäiseen MM-mitaliinsa.

- Kyllä se oli yllätys, että pystyin nostamaan tulostani seitsemän sijaa. Tarkkana sai rasteilla olla ja erityisesti alkupään rastit olivat hankalia. Hyvältä MM-mitali tietenkin tuntuu, Kontkanen kertoi tunnelmia kisan jälkeen.

Muista suomalaisista Antti Rusanen sijoittui 35 pisteellä kuudenneksi ja Jari Turto 34 pisteellä kahdeksanneksi.

Paralympiasarjassa paras suomalainen oli 11. sijoittunut Pekka Seppä. Kari Melleri oli 12. ja MM-ensikertalainen Kari Pinola 30.

Joukkuekilpailuissa voiton otti Ukraina. Suomi sijoittui viidenneksi. Joukkuekilpailussa huomioidaan kahden parhaiten sijoittuneen avoimen sarjan ja paralympiasarjan urheilija tulokset.

Tulokset (kahden päivän yhteispisteet), MM-tarkkuussuunnistus, Miskolc, Unkari

Avoin sarja: 1) Vitaliy Kirichenko UKR 38p/233s, 2) Lauri Kontkanen FIN 36p/243s, 3) Haruo Kimura JPN 36p/366s, 4) Masayuki Tashiro JPN 36p/378s, 5) Martin Julium NOR 35p/125s, 5) 6) Antti Rusanen FIN 35p/232s, 8) Jari Turto FIN34p/191

Paralympiasarja: 1) Lennart Wahlgren SWE 33/243, 2) Zdenka Horjan CRO 32/203, 3) Ola Jansson SWE 31/287, 4) Pavel Dudik CZE 31/243, 5) Borisas Gavrilovas LTU 29/359, 6) Michael Johansson SWE 28/310, 11) Pekka Seppä 26/341, 12) Kari Melleri 25/233, 30) Kari Pinola 22/301


Kauppi kasasi itsensä pronssille
Rantanen hakee mitalia pitkältä matkalta
Suomelle tarkkuussuunnistuksen MM-hopeaa
MM-viestissä dramatiikkaa
Anni-Maija Fincke kuudes MM-sprintissä
Tarkkuussuunnistuksen MM-kilpailut käyntiin
2013 suunnistuksen MM-kisat Suomeen
Naisten viestijoukkue nimetty
Kaikki suomalaiset sprintin MM-finaaliin
Huovila sprinttiin
Salmi harmissaan keskimatkan jälkeen
Kauppi neljäs ja Rantanen viides keskimatkalla
Keskimatkalla tarjolla haasteita suomalaisille
Kaikki suomalaiset finaaliin pitkän matkan karsinnasta
Suomalaiset vähillä virheillä keskimatkan finaaliin
MM-debyytillä pronssille Unkarissa 1983
Föhr jahtaa mitalia Unkarista
Salmi odottaa urheilijoilta kauden parhaita suorituksia
MM-ensikertalainen valmiina sprinttikoitokseen
Kisakanava avattu
Suomen Suunnistusliitto, 00093 SLU, Finland. Käyntiosoite: Radiokatu 20, Helsinki. Puh. (09) 3481 21*, info@ssl.fi         Powered & Designed by Sofor Oy