2013 suunnistuksen MM-kisat Suomeen
20.8.2009
Suomi sai ensimmäisen voittonsa Unkarin MM-kisoissa, kun Kansainvälinen
suunnistusliitto nimesi vuoden 2013 MM-järjestäjäksi Suomen ja Vuokatin.
Toinen MM-kisoja hakenut maa oli Italia.
Kansainvälisen suunnistusliiton puheenjohtaja ruotsalainen Åke Jacobsson
kehui Suomen tehneen vahvaa työtä MM-hakuvaiheessa.
- Suomi oli tehnyt MM-hakuvaiheessa pitkään töitä. Suomella oli tarjota
monista asioista hyviä ja selkeitä ratkaisuja. Tosin molemmilla mailla oli
hyvät hakemukset, Jacobsson perusteli IOF:n hallituksen päätöstä.
Suomen Suunnistusliiton puheenjohtaja Kirre Palmi oli luonnollisesti
tyytyväinen Suomen saatua ensimmäisenä maana MM-kisat neljännen kerran
järjestettäväkseen. Aiemmat MM-kisat Suomessa on järjestetty 1966, 1979 ja
2001.
- Ainahan se jännittää, kun kisassa ollaan. Tämä on hyvä tavoite
lähivuosille, ja vie varmasti monia muita asioita myös eteenpäin, Palmi arvioi.
MM-kisat järjestetään Sotkamossa 6.-14.7.2013. Kisojen ajoittuminen
heinäkuun alkuun oli myös voitto Suomelle.
- Ajankohta on urheilijoille, yleisölle ja Kainuun Rastiviikon kannalta
paras ratkaisu. Meillä on hyvät edellytykset saada aikaan suuri suomalainen
suunnistustapahtuma, iloitsi Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mika Kulmala
IOF:n päätöksestä tuoreeltaan.
Kilpailujen keskuspaikka on Vuokatti, ja MM-kisojen yhteydessä järjestetään
Kainuun Rastiviikko, johon odotetaan noin 10 000 yleisökilpailijaa.
- Paikallisesti hahmoteltuna MM-kisat yleisökisoineen on varmasti suurin
kilpailu, mitä voi Sotkamon kokoisella paikkakunnalla järjestää, arvioi
Vuokatin edustajana Unkarissa ollut Jyrki Uotila.
Suunnistuksen MM-kisat ovat parhaillaan käynnissä Unkarin Miskolcissa. Ensi
vuonna MM-kisat järjestetään Norjassa, vuonna 2011 Ranskassa, 2012 Sveitsissä
ja 2013 siis Suomessa ja Vuokatissa.
2013 MM-hakuprojektin sivut
|